Gnistanille tappio FC Lahti Akatemiaa vastaan

Gnistan kohtasi tiistai-iltana FC Lahti Akatemian aurinkoisessa Oulunkylän urheilupuistossa. Loukkaantumisten runtelema Kipinä taisteli loppuun asti, mutta joutui ensimmäisen puoliajan takaiskujen vuoksi taipumaan 1-2 tappioon.

Gnistan lähti otteluun jälleen siipirikkoisena. KäPa-ottelusta loukkaantumisen takia sivussa ollut Kristian Heinolainen ja pelikieltoa kärsinyt Jonas Nyholm palasivat kokoonpanoon. Sen sijaan Astrit Kabashi oli pelikiellon takia sivussa ja lisäksi Christoffer Nyberg oli joutunut jälleen loukkaantuneiden listalle. HIFK:sta lainalla oli Tuomas Mustonen.
Gnistan hallitsi ensimmäisen nelivitosen aikana pallollista peliä ja onnistui sen lisäksi luomaan muutamia lupaavan näköisiä hyökkäyksiä. Mustapaitainen Lahti Akatemia panosti vastaiskuihin ja hyökkäsi tilaisuuden saadessaan terävästi.
29 minuutin kohdalla mustapaidat saivat sivuvaparin aivan 16-rajan kulmalta. Matala keskitys maalille painui lopulta verkkoon Gnistanin oman pelaajan jalasta.
Vieraat iskivät uudelleen 40 minuutin kohdalla. Gnistanin puolustuksella oli vaikeuksia purkaa mustapaitojen prässin alla ja Irfan Sadik ohjasi vasemmalta laidalta tulleen matalan keskityksen maaliin.
Toista puoliaikaa mentiin edelleen Gnistanin hallitessa ottelua. Hyökkäys toisensa perään vyöryi kohti lahtelaisten maalia, mutta tehoton viimeistely piti lukemat pitkään muuttumattomina. FC Lahti Akatemia iski edelleen terävästi vastaan tilaisuuden saadessaan ja tappiosta huolimatta hyvän ottelun pelannut Ville Saikkonen joutui venymään parhaimpaansa estääkseen lahtelaisten kolmannen osuman.
Gnistan haki lisää hyökkäysvoimaa kentälle, kun Mauricio Hopsu korvasi Veeti Virmakarin. Alkupelin kymppipaikalla pelannut Andreas Strandvall siirtyi keskikentän keskustaan Hopsun tullessa hänen tilalleen.
Gnistanin kavennusosuma syntyi 79. minuutilla, kun mainion ottelun pelannut Mikko Jalkanen pääsi Miro Kautin hyvän kulmapotkun jälkeen laukomaan rangaistusboxin sisältä pallon verkkoon.
Kipinä haki viimeisen kympin aikana sinnikkäästi tasoitusosumaa, mutta lukuisat kulmat ja vaparitkaan eivät enää tuottaneet tulosta.
Gnistan – FC Lahti Akatemia 1-2 (0-2)
Maalit:
Gnistan: 79′ Jalkanen
FC Lahti Akatemia: 29′ oma maali, 40′ Sadik
Varoitukset:
Gnistan: 42′ Anyamele, 70′ Heinolainen
FC Lahti Akatemia: 30′ Sadik, 77′ Saastamoinen, 90+3′ Malen
Gnistan: Saikkonen, Heinolainen, Kouyaté, Kaukomaa, Anyamele, Nyholm, Virmakari (66′ Hopsu), M. Kauti (85′ Toiviainen), Jalkanen, Strandvall, Mustonen
Kooste:

Ben Kouyaté:n haastattelu:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.