Gnistan ja Viikingit maalittomaan tasapeliin

Gnistan ja Viikingit kävivät tasaisen kamppailun sunnuntai-iltana. Pallomyllyssä pelattu harjoitusottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin.

Edellisten harjoitusotteluiden tapaan Gnistanilla oli riveissään paljon poissaoloja. Avauskokoonpanon lisäksi keltapaidat saivat jalkeille kuusi vaihtopelaajaa, joiden joukossa olivat testipelaajat Jeremy Malolo sekä viime kaudella Käpylän Palloa edustanut Charles Atsina.
Harjoitusottelu Viikinkejä vastaan oli kuluvan harjoitusjakson viimeinen ennen yli viikon taukoa. Gnistan pyrki Viikinkejä vastaan pelaamaan tuttua lyhytsyöttöpeliään, siinä missä vasta toista harjoituspeliään pelanneet punapaidat satsasivat kovaan prässipeliin sekä pistohyökkäyksiin.
Viikingit hävi aggressiivisesti kiinni Gnistanin keskikentän keskustassa pelanneisiin Antton Koskiseen ja Santtu Toiviaiseen. Tämä teki Gnistanin pelin rakennuksesta vaikeaa. Gnistan pääsi vaikean alun jälkeen paremmin mukaan peliin, sai luotua katkoja keskialueella sekä muutaman lupaavan näköisen hyökkäyksen laitoja hyväksi käyttäen.
Puoliajan lopussa aukesivat Gnistanin puoliajan parhaat tekopaikat Mauricio Hopsulle sekä Fisnik Gerxhaliulle, mutta puoliaika päättyi lopulta maalittomana.
Gnistan vaihtoi puoliajalla hyökkäykseen testipelaaja Malolon, laitalinkiksi Kelechi Anyamelen sekä keskikentän keskustaan Veeti Virmakarin. Maaliin tuli Ville Saikkonen. Noin 60 minuutin kohdalla tositoimiin pääsivät testipelaaja Charles hyökkäykseen sekä Miro Kauti keskikentälle.
Toinen puoliaika jatkui tasaisissa merkeissä. Viikingit puolusti vahvasti ja tiiviisti, mutta puoliajan loppupuoliskolla Gnistanin vahva prässi sai aikaan virheitä punapaitojen alakerrassa. Mauricio Hopsu pääsi kerran yrittämään läheltä Gnistanista tutun Levan Lomidzen yllättämistä, mutta tuloksetta. Lomidze koppasi myös Malolon sekä Alex Antikaisen laukaukset hallitun näköisesti.
Puoliajan viime hetket mentiin Viikinkien hallitessa vaarallisen näköisesti palloa Gnistanin rangaistusalueen tuntumassa, mutta vankka topparikaksikko Jani Kaukomaa-Kristian Vanhala piti huolen, ettei viime hetkien takaiskumaaleja syntynyt.
Viikingit – Gnistan 0-0
Maalit:
Viikingit: –
Gnistan: –
Gnistan: Otronen (’46 Saikkonen), Kabashi, Kaukomaa, Vanhala, Antikainen, A. Koskinen(60′ M. Kauti), Toiviainen(46′ Virmakari), J. Kauti(46′ Anyamele), Tirkkonen, Gerxhaliu(46′ Malolo), Hopsu(60′ Charles)
Kooste:
Niko Tirkkosen haastattelu:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.