Gnistan kaatoi Klubi 04:n harjoitusottelussa

Klubi 04 ja Gnistan kävivät maalirikkaan koitoksen lauantai-aamupäivällä Saharan kentällä. Gnistan iski kaksi osumaa molemmilla puoliajoilla ja voitti lopulta ottelun 2-4 lukemin.

Gnistanin pelisysteeminä oli jälleen 4-2-3-1. Avauspuoliskolla kentällä oli käytännössä ainoastaan sopimuspelaajia. Kentällä olleista 11 pelaajasta näyttöjä antoi vain Nemanja Biga.
Gnistan aloitti ottelun terävästi. Joonas Kauti antoi hienon pystysyötön maata pitkin Kron Rexhepille, joka iski pallon etunurkkaan noin 11 metrin päässä maalista.
Ottelun alku tarjosi kaksi osumaa, sillä Klubi 04:n tasoitus tuli vain noin 5 minuuttia myöhemmin. Nopean hyökkäyksen päätteeksi pallo pelattiin rangaistusalueen sisään sinivalkoraitapaitojen kärkihyökkääjälle, joka laukoi pallon alanurkkaan.
Gnistan siirtyi uudelleen johtoon noin 23 minuutin pelin jälkeen ja jälleen Kron Rexhepi oli asialla. Mies sai syötön rangaistusalueen rajalle, onnistui kääntymään pallon kanssa saaden oikean jalkansa vapaaksi ja ampui tulisen laukauksen ylänurkkaan.
Kolmen osuman lisäksi puoliaika sisälsi tasaista peliä, eikä juurikaan vaarallisia maalipaikkoja. Gnistan oli joukkueista hienokseltaan hallitsevampi osapuoli Klubi 04:n iskiessä vauhdikkaasti vastaan aina tilaisuuden tullen.
Puoliajalla vaihtui koko kentällä oleva miehitys maalivahtina koko ottelun pelannutta Atte Otrosta lukuunottamatta. Toisella puoliajalla kentällä nähtiin paljon testipelaajia ja sopimuspelaajista vain Otronen, keskikentällä Joel Koivurinta sekä kymppipaikalla pelannut Mauricio Hopsu. Testipelaajien joukossa oli viime kaudelta tuttu Fisnik Gerxhaliu.
Toisen puoliajan alkuvaiheilla Klubi 04 oli hallitsevampi joukkue, mutta Gnistanin vastaiskut olivat vauhdikkaita ja vaarallisia. Gnistan oli jopa tolpan päässä kolmannesta osumasta, kun Mauricio Hopsu pääsi laukomaan vasemmalta laidalta nopean vastaiskun päätteeksi.
Gnistan iski puoliajan ensimmäisen maalin noin vartin pelin jälkeen. Jonne Innalan energinen prässi pallolliseen vastustajaan johti siihen, että pallo pomppi harhasyötön seurauksena rangaistusalueelle Mauricio Hopsulle. Hopsu lirutti pallon alakulmaan vastaantulleen maalivahdin ”längistä”.
Noin 8 minuuttia myöhemmin oli Innala asialla. Mustapha Abubakar Kamgiwa hyökkäsi vasemmalla laidalla terävästi, Innala leikkasi hienosti keskeltä rangaistusalueelle ja saatuaan syötön jalkoihinsa, hän laukoi roikkupallon yli maalivahdin.
Ottelu oli ratkennut, joten loppuaika oli pelailua. Klubi 04 onnistui iskemään lohdutusmaalin rangaistusalueelta ottelun viime minuuteilla, mutta lopulta Gnistan avasi voittotilinsä tämän kauden osalta 2-4 lukemin.
Klubi 04 – Gnistan 2-4 (1-2)
Maalit:
Klubi 04: ?
Gnistan: Kron Rexhepi 5′, 23′, Mauricio Hopsu 59′, Jonne Innala 67′
Gnistan: Otronen, Kabashi(46′ Karjalainen), M. Koskinen(46′ B. Koyate), Vanhala(46′ L-E Valge), Biga(46′ Sheik), A. Koskinen(46′ A. Abdi), Toiviainen(46′ Koivurinta), J. Kauti(46′ M. Kamgiwa), Anyamele(46′ Innala), Pastila(46′ Hopsu), Rexhepi(46′ Gerxhaliu)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.