Perjantaina vastassa Atlantis

Gnistan saa vastaansa perjantai-iltana viime kohtaamisesta vahvistuneen Atlantiksen. Ottelu käynnistyy Töölön Pallokentällä klo 18:30.

Kauden aikaisemmista kohtaamisista Atlantista vastaan Gnistanin saldona on vierasvoitto lukemin 0-1 ja kotipelissä tasattiin pisteet lukemin 1-1.

Kotijoukkue Atlantis lähtee otteluun vaikeasta tilanteesta. Joukkue majailee Etelälohkon kahdeksannella sijalla ja matkaa kuudenteen tilaan on neljä pistettä.
Atlantis on voittanut viime viikkoina NJS:n ja Ilves-Kissat vieraissa, mutta välissä on karu 0-3 kotitappio Hongalle.

Joukkue on vahvistunut elokuun aikana paluumuuttaja Iyam Fridaylla, joka pelasi Atlantiksessa viimeksi vuosina 2010-13 tehden 67 ottelussa 15 osumaa. Perjantaina Friday kärsii kuitenkin pelikieltoa eikä ole käytettävissä. Sitten viime kohtaamisen Gnistanin kanssa, Atlantis on vahvistunut lisäksi hyökkääjä Victor Solomonilla ja puolustaja Pierre Nlatella. Molemmillla on aikaisempaa pelihistoriaa Atlantiksesta ja Solomon paukutti vuosina 2011-13 peräti 30 maalia.

Atlantiksen riveissä pelaa myös Samuel Chidi, joka on mättänyt jo 7 osumaa. Tällä maalimäärällä hän jakaa Etelälohkon maalipörssin kärkipaikan Gnistanin Valte Vuorelan kanssa.

Gnistan lähtee perjantain kohtaamiseen vakuuttavasti Etelälohkon kakkospaikalta. Eroa kärkijoukkue Honkaan on 10 pistettä ja sarjakolmoseen JäPSiin 12 pistettä.
Keltaiset ovat neljän ottelun voittoputkessa ja näiden kolmen ottelun maaliero on Gnistanille 9-0. Viime lauantaina Gnistan kukisti NJS:n kotonaan 5-0, jota edelsi kaksi 2-0 voittoa vahvojen peliesitysten jälkeen.

Keaton Isaksson on ollut tehokkaana palattuaan HIFK-visiitiltään takaisin Gnistanin paitaan. Isaksson on iskenyt kaikkiaan neljä osumaa kahdessa viime ottelussa.
Sisäistä maalipörssiä johtava Valte Vuorela pommitti Vaajakoskella kaksi osumaa, mutta kaksi viimeisintä ottelua ovat menneet maaleitta. Gnistanin riveistä puuttuvat ainakin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lähtenyt Riku Oras sekä loukkaantunut Kron Rexhepi.

Valmentaja ”Billy” Kokon mukaan voittoputki on tuonut joukkueeseen itseluottamusta, mutta vastustajan vaarallisuus tiedostetaan:

- Joukkueessa on tällä hetkellä rauhallinen ja itsevarma fiilis. Kolmen ottelun viikko meni tuloksellisesti maksimaalisen hyvin ja mukaan mahtui paljon myös hyvää peliä. Perjantaina vastassa on vahvistunut Atlantis. He ovat saaneet paluumuuttajia takaisin joukkueeseen ja ovat muutenkin hyvässä vireessä, vain 1 tappio viimeiseen 5 peliin. Edelliset pelit ovat olleet erittäin tasaisia ja fyysisesti kovia pelejä. Kauden viimeinen kohtaaminen noudattelee varmasti samanlaista kaavaa. Olemme motivoituneita jatkamaan hyvää tulosputkea, mutta tiedämme millaisen esityksen ja taistelun se vaatii jokaiselta pelaajalta.

Tule paikalle kannustamaan Gnistan kauden toiseen vierasvoittoon Atlantiksesta!

Atlantis FC – Gnistan
Pe 14.5. klo 18:30
Töölön Pallokenttä

Kategoria(t): Ennakot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.