Vakuuttava voitto FC Vaajakoskesta

Gnistan lähti perjantai-iltana katkaisemaan FCV:n tappiotonta putkea vieraskentällä. Keltaisten iltapuhde sujuikin erinomaisesti. Pallollinen hallinta oli alusta lähtien Gnistanilla, mutta ottelu ratkesi Keltaisille vasta viimeisen vartin aikana.
Gnistan lähti otteluun viime viikon ottelusta lähes muuttumattomalla avauskokoonpanolla. Atte Otronen pelasi tällä kertaa maalissa. Puolustuslinjan muodostivat Astrit Kabashi, Riku Oras, Toni Takamäen tilalle avaukseen tullut Pauli Loukola ja Marko Koskinen. Keskikentän keskustassa olivat jälleen Atton Koskinen ja Valte Vuorela. Hyökkäyksen muodostivat laitahyökkääjät Niko Tirkkonen vasemmalla ja Janne Arolinna oikealla, Keaton Isaksson oli kymppipaikalla ja Teemu Pastila yksin kärjessä.
Poissa kokoonpanosta olivat Takamäki sekä loukkaantuneet Joonas Kauti ja Kron Rexhepi.
Gnistan otti alusta lähtien pelin hallinnan itselleen ja vyörytti hyökkäyksiä toisensa perään.
Avausmaali nähtiinkin, kun ottelua oli pelattu noin 20 minuuttia. Vahvan ottelun pelannut Keaton Isaksson pelasi Teemu Pastilan irti rangaistusalueella. FCV:n maalivahti liukui tilanteessa Pastilan jalkoihin kaataen tämän ja tuomari osoitti pallon pilkulle.
Pilkun pommitti viileän varmasti oikeaan ylänurkkaan Valte Vuorela. Maali oli Vuorelan kauden kolmas, kaikki Vuorelan osumat ovat toistaiseksi syntyneet rangaistuspilkulta.
Peli tasoittui Gnistanin johtomaalin jälkeen ja loppuaika puoliajasta olikin tasaista peliä. Gnistanilla oli huippupaikka siirtyä kahden maalin johtoon 40 minuutilla, kun Teemu Pastila pääsi yrittämään läheltä maalia. Pastilan laukaus painui kuitenkin muutaman sentin ohi takatolpasta.
Puoliajalle siirryttiin Gnistanin 1-0 johtolukemissa.
Toisella puoliajalla ottelu jatkui tasaisissa merkeissä, joskin pallollinen hallinta oli koko ajan Gnistanilla.
FCV:n ottelun paras maalintekopaikka noin 60 minuutin kohdalla, kun punapaitojen hyökkääjä pääsi tulittamaan vasemmalta laidalta kohti takakulmaa. Atte Otronen venyi kuitenkin loistavaan torjuntaan.
Gnistan teki ottelun ensimmäisen vaihtonsa 63 minuutilla, kun Miro Kauti korvasi Janne Arolinnan oikealla laidalla.
Kauti ratkaisi ottelun lopullisesti iskemällä Gnistanin toisen maalin noin 75 minuutilla. Kauti sai pallon oikealle laidalle ja ovela nosto yli kaukana maalistaan olleen FCV:n maalivahdin, ”putoava lehti” tippui keskelle maalia.
Gnistan teki ottelun kaksi viimeistä vaihtoaan viimeisten 10 minuutin aikana. Ensin 84 minuutilla Antti Uusitalo tuli Niko Tirkkosen tilalle. Samalla kenttämuodostelma muuttui muotoon 4-3-3, jossa ”Kyttä” Uusitalo oli yksin keskikentän pohjalla, Koskinen ja Vuorela nousivat ylemmäs keskikentällä ja Isaksson siirtyi vasemmaksi laitahyökkääjäksi.
Kolmas vaihto tuli 89 minuutilla, kun vasenta laitapuolustajaa vaihdettiin. Loukkaantumisestaan toipunut Alex Antikainen otti Riku Oraksen paikan.¨
Loppuajan Gnistan vyörytti hyökkäyksiään kohti FCV:n maalia. Lupaavilta näyttävien, mutta tuloksettomina päättyneiden hyökkäyksien arkkitehtina toimi useimmite Keaton Isaksson.
Isaksson iski lopulta itse kolmannen osuman 90 minuutin kohdalla. Hän murtautui ensin vasemmalta laidalta FCV:n rangaistualueelle, sai seinäsyötön Teemu Pastilalta ja ampui läheltä pallon oikeaan ylänurkkaan.
Lisäosumia ei nähty, joten Gnistan juhli ottelun päätyttyä kauden toistaiseksi suurinta voittoaan lukemin 3-0.
Myös päävalmentaja Mikko Eskelinen oli tyytyväinen:
– Hyvä peli. Oltiin valmistauduttu peliin hyvin. Tiedettiin, miten muuri murretaan. Pelaajat pystyivät toteuttamaan meidän peliä paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella. Pystyttiin luomaan hitailla hyvä rytmisillä hyökkäyksillä maalien lisäksi 4-5 avopaikkaa. Prosessin mukaisesti pelin pitääkin parantua ja nyt aletaan oikeasti luottamaan sen toimivuuteen. Tästä on hyvä lähteä haastamaan vanhaa seuraani JäPSiä.
Gnistanin pelit jatkuvat ensi viikon sunnuntaina, jolloin Järvenpään keskuskentällä vastaan asettuu JäPS. Ottelu alkaa klo 18.30.
Gnistan – FCV 3-0
Maalit:
Gnistan: Vuorela rp. 20′, M. Kauti 75′, Isaksson 90′
FCV: –
Varoitukset:
Gnistan: –
FCV: Velakoski 20′, Kiiveri 90+2′
Gnistan: Otronen, M. Koskinen, Loukola, Kabashi, Oras(89′ Antikainen), A. Koskinen, Vuorela, Arolinna(63′ M. Kauti), Tirkkonen(84′ Uusitalo), Pastila

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.