Sarja jatkuu sunnuntaina Järvenpäässä

Kolme edellistä otteluaan voittanut Gnistan matkaa sunnuntaina Järvenpäähän, jossa vastaan asettuu JäPS. Ottelu käynnistyy Järvenpään keskuskentällä klo 18:30.

Järvenpääläiset aloittivat kautensa vahvasti ja olivat viiden ottelun jälkeen tappiotta. Sen jälkeen on ollut vaikeampaa ja edellisistä kolmesta pelistä pistetili ei ole karttunut laisinkaan. Tappiot ovat tulleet FC Honkaa, TPV:tä ja viimeksi Ilves-Kissoja vastaan. Sunnuntaina vastassa on siis varmasti nälkäinen JäPS, joka haluaa palata takaisin voittokantaan.
Gnistanin esitykset ovat parantuneet peli peliltä ja tällä hetkellä joukkue porskuttaa kolmen ottelun voittoputkessa. Edellisessä pelissä FC Vaajakoski joutui toteamaan keltapaitojen paremmuuden 3-0 lukemin. Hyvien tuloksien lisäksi myös oma peli on alkanut löytää uomiaan ja verkkokin on heilunut mukavaan tahtiin.
Gnistanin valmennusryhmän Mika ”Billy” Kokko kertoo, että suoritustaso on alkanut vakiintua, mikä on näkynyt myös tulostaululla.
– Kahden edellisen pelin aikana joukkue on pelannut hyvin ja mikä tärkeintä, niin olemme pystyneet pelaamaan ottelun sisällä pidempiä jaksoja haluamallamme tasolla. Aiemmissa peleissä pelin taso on ailahdellut liikaa pelin aikana, kahden viimeisen pelin aikana ailahtelut ovat vähentyneet huomattavasti.
– Olemme saaneet loukkaantuneita pelaajia takaisin ja kilpailu pelipaikoista on koventunut. Takana on kauden pisin tauko pelien välillä ennen Järvenpään vierailua. Se on ollut monella tapaa hyödyllinen, sillä seuraavan 8 päivän aikana pelaamme 3 peliä. JäPS on hävinnyt edelliset 3 peliä, mutta tiedossa on kova taistelu pisteistä. JäPS haluaa varmasti palata pisteiden makuun ja me pyrimme jatkamaan siitä mihin edellisessä pelissä jäimme, Kokko kertoo.
JäPS vs Gnistan
Su 14.6. klo 18:30
Järvenpään keskuskenttä

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.