Niukka voitto Ilves-Kissoista

Gnistan nappasi perjantaina kauden neljännen voittonsa Ilves-Kissojen kustannuksella lukemin 2-3. Lukemat olisivat voineet olla selvemmätkin Gnistanin eduksi, sillä Keltapaidat hallitsivat ottelua alusta loppuun.

Gnistan lähti perjantain otteluun lievästi muuttuneella kokoonpanolla. Ville Saikkonen oli maalilla. Riku Oras ja Astrit Kabashi laitapuolustajina. Pauli Loukola oli korvattu Toni Takamäellä ja hänen parinaan oli tutusti Marko Koskinen. Keskikentän keskustassa olivat Antton Koskinen ja Valte Vuorela, laitahyökkääjinä olivat Niko Tirkkonen vasemmallaja Miro Kauti oikealla. Keaton Isaksson oli kymppipaikalla ja Teemu Pastila kärjessä.

Gnistan otti ottelun hallintansa heti ensi minuuteista alkaen. Tilanteita luotiin oikean laidan ja Kabashin keskitysten kautta. Ensimmäistä kunnollista maalipaikkaa saatiin odottaa 16 minuuttia, kun Valte Vuorela laukoi n. 25 metristä ylärimaan ja paluupallosta pääsi vielä Keaton Isaksson yrittämään läheltä, Ilves-Kissojen maalivahti onnistui kuitenkin torjunnassaan ja avausmaali jäi tulematta.

Avausmaalia saatiin odottaa noin 42 minuuttia, jolloin Gnistan siirtyi johtoon. Kabashille pelattiin jälleen pallo oikeaan laitaan, tämä keskitti maalille, josta pallo ohjautui maaliin punapaitojen omasta pelaajasta.

Loppuajan puoliajasta Gnistan varjeli hyvin johtoaan ja puoliajalle siirryttiin vieraiden 0-1 johdossa.

Tyytyväinen puoliaikaan oli myös Mikko Eskelinen:

- Kahden heikomman pelin jälkeen tänään palattiin pelillisen identiteetin äärelle. Ensimmäinen puoliaika oli täysin meidän kontrollissa ja nähtiin sitä uutta Gnistania, mitä olen tullut opettamaan. Prässi puri ja pallonhallinta oli suvereenisti meillä. Saatiin luotua muutama erittäin hyvärytminen kombinaatio, 1-0 maalikin tuli nätistä hitaasta hyökkäyksestä.

Toisella puoliajalla Gnistan jatkoi esiintymistään kentällä isännän ottein. Keltapaidat siirtyivät 0-2 johtoon 54 minuutilla, kun Valte Vuorela antoi kulmapotkun oikealta lyhyenä Antton Koskiselle. Koskinen keskitti maalille, josta pallo pomppi maalin eteen Toni Takamäelle, joka tuikkasi pallon maaliin.

Ennen maaliaan Gnistan oli suorittanut ottelun ensimmäisen vaihtonsa 53 minuutin kohdalla, kun Janne Arolinna korvasi Miro Kautin oikealla laidalla.

Ilves-Kissat kovensi prässipeliään kahden maalin tappioasemassa ja nopeat vastaiskut laitojen kautta alkoivat tuottaa vaikeuksia Gnistanin puolustukselle.

Kavennusmaali syntyi noin 65 minuutilla, kun Ilves-Kissat hyökkäsi oikean laidan kautta. Keskitys maalille suoraan kärkkään hyökkääjän Timor Inapshban päähän ja tämä puski läheltä pallon maaliin.

Punapaitojen maali ei saanut rutinoituneen Gnistanin peliä sekaisin, vaan pallonhallinta pysyi keltapaidoilla.

Gnistan teki ottelun toisen vaihtonsa, kun pelikellossa oli 67 minuuttia. Toni Takamäki tuli topparin paikalta vaihtoon ja hänen tilalleen tuli Pauli Loukola.

Kolmas vaihto tuli 80 minuutilla. Santtu Toiviainen vaihdettiin keskikentän keskustaan ja vaihtoon tuli Antton Koskinen.

Gnistan ratkaisi ottelun lopullisesti 83 minuutilla, kun Valte Vuorela laukoi rankkarin hallitusti oikeaan ylänurkkaan. Pilkkuun johtaneessa tilanteessa Janne Arolinnaa rikottiin rangaistusalueella.

Heti tämän jälkeen oli Ilves-Kissoilla loistava tilaisuus kavennukseen, kun Aleksi Siren ohitti Astrit Kabashin vasemmalla laidalla, murtautui rangaistusalueelle eikä Kabashilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kaataa vikkeläkinttuinen laitahyökkääjä. Tuomari näytti palloa jälleen pilkulle, toisen kerran minuutin sisään. Pilkkua asettui ampumaan Timor Inapshba. Tulinen kuti kolahti ylärimaan ja Inapshba puski paluupallon yli maalin. Tämä tuhlattu pilkku ratkaisi pelin lopullisesti.

Laihaa lohtua kotijoukkueelle tuli kavennusmaalin muodossa lisäajalla, kun ottelua oli pelattu jo 93 minuuttia. Jussi Rasvan matala veto keskeltä painui vasempaan alanurkkaan. Heti Gnistanin aloituspotkun jälkeen tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi lukemin 2-3.

- Ihan ei saatu tavoitetta eli ehjää 90min. Omaa peliä, mutta nyt oli rohkeaa ja lupauksia antavaa yritystä. Prosessi etenee ja usko omaan tekemiseen vahvistuu päivä päivältä, kommentoi Eskelinen illan esitystä yleisemmin.

Ilves-Kissat – Gnistan 2-3 (0-1)
Maalit:
Ilves-Kissat: Inapshba 65′, Rasva 90+3′
Gnistan: Oma maali 42′, Takamäki 54′, Vuorela 83′
Varoitukset:
Ilves-Kissat: Rahkola 38′, Intala 75′, Ruotsalainen 82′
Gnistan: Kabashi 84′
Gnistan: Saikkonen, Kabashi, M. Koskinen, Takamäki(67′ Loukola), Oras, A. Koskinen(80′ Toiviainen), Vuorela, M. Kauti(53′ Arolinna), Tirkkonen, Isaksson, Pastila

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.