Gnistanille tappio Lahdessa

Gnistan matkusti lauantaina Lahteen, jossa seurauksena oli harjoituspelikauden toinen tappio lukemin 1-0. Gnistan lähti ottelussa tavoitteenaan parantaa hyökkäyskolmanneksen ratkaisuja. Tavoitteessa ei onnistuttu, kun joukkue jäi pelin hallinnastaan huolimatta kokonaan maaleitta.

Gnistan aloitti ottelun edellisistä otteluista tutulla 4-2-3-1 muodostelmalla, jossa puolustuslinjan muodostivat topparit Marko Koskinen, Pauli Loukola sekä laitapuolustajat Niko Tirkkonen ja Astrit Kabashi. Keskikentällä olivat tutusti Antton Koskinen ja Valte Vuorela. Laitahyökkääjinä olivat Marko Selin vasemmalla ja Miro Kauti oikealla, keskushyökkääjänä kymppipaikalla oli Teemu Pastila. Kärkipelaajana oli Kron Rexhepi. Olavi Hetemäki aloitti pelin maalissa.
Poissa kokoonpanosta olivat Janne Arolinna, Joonas Kauti, Riku Oras, jotka olivat flunssan kourissa sekä Alex Antikainen ja Santtu Toiviainen loukkaantumisten takia.
Ottelu alkoi Gnistanin kannalta mahdollisimman huonosti, sillä mustapaitainen kotijoukkue siirtyi jo avausminuuteilla johtoon. Kotijoukkueelle tuomittiin vapaapotku noin 20 metristä. Vastustajan kapteeni Riku Heini ampui tarkasti ylänurkkaan ohi Olavi Hetemäen.
Nopeasta takaiskusta huolimatta Gnistan otti pallollisen hallinnan itselleen heti pelin alusta lähtien. Gnistan pyrki luomaan maalitilanteita laitahyökkääjien kautta, mutta kunnon vaarallisia maalipaikkoja eivät keltapaidat onnistuneet luomaan.
Puoliajalla Gnistan vaihtoi pelimuodostelmansa muotoon 4-1-4-1 ja teki useita vaihtoja. Ville Saikkonen korvasi Olavi Hetemäen maalilla. Puolustuksessa Toni Takamäki tuli topparin paikalle Pauli Loukolan tilalle, Marko Katainen korvasi Niko Tirkkosen vasempana laitapakkina. Antton Koskinen tuli keskikentältä vaihtoon ja Teemu Pastila kymppipaikalta, tilalle tulivat Antti Uusitalo alemman keskikenttäpelaajan tontille ja Kim Louhisto keskikentälle.
Lisää vaihtoja tuli, kun ottelua oli pelattu noin 68 minuuttia. Hyökkääjäpelaajat tulivat kaikki vaihtoon, kun Miro Kauti ja Marko Selinin korvasivat Samuel Woodward oikealla ja Keaton Isaksson vasemmalla. Kron Rexhepin korvasi kärjessä uudelleen kentälle tullut Niko Tirkkonen.
Gnistan jatkoi pallonhallintaansa toisella puoliajalla, mutta tuloksetta. Nyt Gnistan pääsi hyviin tekopaikkoihin, muun muassa Kim Louhistolla oli pari hyvää maalipaikkaa, mutta sihti ei ollut tällä kertaa kohdillaan. Kotijoukkue sai 88 minuutilla vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta, kun linjatuomari tulkitsi Ville Saikkosen pelanneen käsillään palloa rangaistusalueen ulkopuolella. Vaaralliselta etäisyydeltä tullut vapaapotku ei kuitenkaan tuottanut lisäosumia.
Kun Gnistaninkaan lukuisat kulmapotkut ja lupaavalta etäisyydeltä tulleet vapaapotkut eivät tuottaneet täysosumia, FC Lahti Akatemian ottelun alkuhetkillä tekemä maali riitti ottelun voittoon lukemin 1-0.
Päävalmentaja Mikko Eskelinen oli puolestaan tyytyväinen Gnistanin pelilliseen ilmeeseen sekä pelin- ja pallonhallintaan. Hän oli tyytymätön laitapelaajien ja hyökkääjien viimeisiin pallonkosketuksiin ja löytää kehittämisen varaa murtautumisen ajoittamisissa. Näitä tullaan käymään läpi harjoituksissa.
FC Lahti Akatemia – Gnistan 1-0 (1-0)
Maalit:
FC Lahti Akatemia: Riku Heini 3′
Gnistan: –
Gnistan: Hetemäki (46′ Saikkonen), Kabashi, M. Koskinen, Loukola (46′ Takamäki), Tirkkonen (46min Katainen), A. Koskinen (46′ Uusitalo), Vuorela, M.Kauti (68′ Woodward), Selin (68′ Isaksson), Pastila (46′ Louhisto), Rexhepi (68′ Tirkkonen)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.