Gnistan aloittaa Suomen Cupin tänään Vuosaaressa

Gnistan hyppää mukaan Suomen Cupiin muiden Kakkosen joukkueiden tavoin kolmannelta kierrokselta. Keltapaitojen vastustajaksi arvottiin Nelosessa pelaava FC SUMU/77. Vuosaaren Kartanon tekonurmella pelattava ottelu käynnistyy maanantaina klo 20.

SUMU eli Suurmetsän Urheilijat on vuonna 1974 perustettu seura Jakomäen kyljestä. SUMU/77:n tämän kauden cup-taival alkoi toiselta kierrokselta, jossa MPS/Atletico Akatemia kaatui 2-0 lukemin.
Hiihtolomalla Gnistan piti harjoittelusta muutaman päivän loman rankemman treenijakson jälkeen. Gnistanin valmennusryhmän Mika ”Billy” Kokon mukaan joukkue ottaa cupin tosissaan ja haluaa mennä siinä pitkälle.
”Joukkue odottaa innolla kauden ensimmäistä virallista ottelua”, Kokko kertoo joukkueen tunnelmista. ”Olemme saaneet joukkueen kasaan ja cupin pelistä alkaa tärkeä ajanjakso, joka valmistaa joukkuetta kautta varten.”
”Harjoitusotteluissa tulokset ovat olleet hyviä, peliesityksissä on ollut luontaista ailahtelua. Uskon, että tämä ailahtelu vähenee, kun joukkueen kokoonpanon vaihtelut pienenevät huomattavasti”, Billy kertoo.
Gnistan kiinnitti vielä yhden uuden miehen keskikentälleen, kun Santtu Toiviainen allekirjoitti sopimuksen. Vuonna -97 syntynyt HJK:n kasvatti on kuulunut ikäluokkansa maajoukkueryhmään.
Todennäköinen kokoonpano: Kristian Viitanen (mv), Olavi Hetemäki (mv), Marko Koskinen, Richard Tiberi, Pauli Loukola, Marko Katainen, Riku Oras, Antton Koskinen, Valte Vuorela, Santtu Toiviainen, Kim Louhisto, Joonas Kauti, Astrit Kabashi, Samuel Woodward, Janne Arolinna, Teemu Pastila, Kron Rexhepi
Suomen Cup 3. kierros
SUMU/77 vs Gnistan
Ma 23.2. klo 20:00
Vuosaaren Kartanon tekonurmi
(Pallokuja 6)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.