Maalivahti Ville Saikkonen vahvistamaan Gnistania

Gnistanin edustusjoukkue on tehnyt kauden 2015 kattavan sopimuksen maalivahti Ville Saikkosen kanssa. 21-vuotias Saikkonen pelasi viime kaudella FC Espoossa.

”Vaikka Espoon kausi päättyi viime kaudella pettymykseen, homma ei missään vaiheessa jäänyt kiinni maalivahdista. Villen otteet vakuuttivat niissä peleissä, joita näin kauden aikana. Hän on vielä nuori pelaaja, jolla on kova nälkä kehittää itseään. Uskon, että meillä on tarjota hyvät puitteet tätä tarkoitusta varten, josta esimerkkinä voi mainita HIFK-yhteistyön myötä mahdollistuvan aamuharjoittelun niille, jotka haluavat/pystyvät tekemään tätä hommaa ammattimaisesti. Meillä on jo entuudestaan hyviä maalivahteja ja Villen tulon myötä kilpailu sopivasti tiivistyy”, kommentoi manageri Uusitalo uutta pelaajahankintaa.

Gnistanin kauden 2015 pre-season laitetaan kunnolla käyntiin tammikuun alusta. Ensimmäiset harjoitukset ovat 2. tammikuuta ja joukkue kohtaa jo lauantaina 3. tammikuuta PK-35 Vantaa Akatemian Talin hallissa klo 21 alkaen. ”Tammikuussa on tarkoitus antaa sopimuksettomille pelaajille näyttömahdollisuuksia. Meillä on vielä hyvin laaja rinki, jota pyrimme vähitellen pienentämään tammikuun aikana siten, että helmikuun alussa joukkue olisi lopullisessa muodossaan”, Uusitalo kommentoi pelaajatilannetta

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.