Gnistan ja SoVo jäivät maaleitta Oulunkylässä

Gnistan ja Someron Voima kohtasivat maanantai-iltana aurinkoisella FPA:lla ottelussa, jossa molemmilla oli mahdollisuus tehdä pesäeroa lohkon jumbosijoihin. Maaleja ei Oulunkylässä tällä kertaa nähty, joten sarjataulukko säilyi äärimmäisen tasaisena.

Gnistan oli vahvistunut otteluun HIFK-laina Marko Koskisella, joka esiintyi edukseen keltapaitojen puolustuksessa jo edellisellä lainajaksollaan touku-kesäkuussa. Myös Jean oli toipunut vammoistaan niin hyvään kuntoon, että pystyi vaihtopenkin sijaan aloittamaan ottelun kentän puolelta. SoVon riveissä paluun Oulunkylään tekivät monivuotinen Gnistan-peluri Samuel ”Woody” Woodward sekä somerolaisten maalia vartioinut Jan Vesterinen.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Gnistan hallitsi hienoisesti kenttätapahtumia ja piti enemmän palloa, mutta vaarallisilla maalipaikoilla ei herkuteltu. Gnistan onnistui luomaan vain muutaman hyvin rakennetun hyökkäyskuvion kohti somerolaisten maalia. Yhdestä näistä pallo pelattiin Antton Koskiselle kuudentoistaalueen ulkopuolelle, josta mies pääsi laukomaan kohti alanurkkaa. Vesterinen oli kuitenkin maalillaan hereillä ja ehti torjumaan pallon yli päätyrajasta.
SoVo väläytteli muutamaan otteeseen nopeista hyökkäyksistä erityisesti Werner Kaitilan ja Woodwardin johdolla. Kaitila pääsikin kertaalleen kääntymään alueella aivan liian vapaasti, mutta Gnistanin puolustuksen onneksi laukaus suuntautui ohi maalin.
Toisella puoliajalla ottelu näytti kääntyvän vahvemmin keltapaitojen komentoon. Erityisesti puoliskon keskivaihella Gnistanilla oli vahva jakso, jonka aikana maali roikkui jo ilmassa. Somerolaiset saivat kuitenkin kahteen otteeseen pelastettua pallon maaliviivalta ja ottelua jatkettii kiikarilukemissa.
Keltapaitojen hakiessa ratkaisevaa maalia avautui vierailijoille muutamia vaarallisia tilanteita Otrosen vartioimalle maalille. Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Kaitila pääsi laukomaan kovan puolivolleyn kuudentoista sisältä, mutta Atte venytti komeasti kohti ylänurkkaa suuntautuneen laukauksen eteen.
Viimeisillä minuuteilla ei kummassakaan päässä maalintekotilanteisiin enää päästy ja näin pisteet tasattiin lukemin 0-0. Pistejako säilytti tilanteen sarjataulukossa äärimmäisen jännittävänä. Kärkikaksikkoa ja sarjajumboa FC Espoota lukuunottamatta kaikki joukkueet ovat kuuden pisteen sisällä, joten loppukaudesta on tulossa tiukkaakin tiukempi.
Seuraavan kerran Gnistan pelaa lauantaina Salossa, jossa keltapaitoja isännöi sarjakolmonen SalPa. Ottelu käynnistyy klo 16:00.
Gnistan 0-0 SoVo
Varoitukset:
Gnistan: Arolinna 48′
SoVo: –
Gnistan: Otronen, Kabashi, M.Koskinen, Nduka, Oras, Vuorela, A.Koskinen, Rantanen, Arolinna, Jean (Kauti 80′), Pastila

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.