FC Myllypuro kaatui Talissa

Gnistan kohtasi lauantai-iltana Talin hallissa harjoitusottelussa Kakkosen itälohkon FC Myllypuron. Viime kauden päätteeksi Kakkoseen nousseet itähelsinkiläiset saivat kaivaa pallon verkostaan viidesti. Gnistanin maalia vartioinut Atte Otronen pääsi huomattavasti vähemmällä ja joutui antautumaan vain kerran.

Gnistan siirtyi jo ottelun ensimmäisillä minuuteilla johtoon, kun Valte Vuorela pääsi puskemaan Antton Koskisen hyvästä kulmapotkusta pallon etutolpalta sisään. Keltapaidat pitivät jalan tukevasti kaasulla ja toinen osuma roikkui ilmassa. Teemu Pastila pääsi nokitusten maalivahdin kanssa, mutta ei onnistunut viimeistelyssä ja brassivahvistus Jean laukoi kertaalleen tolppaan.

Noin 25 minuutin kohdalla Marko Katainen pelattiin hienon yhdistelmän jälkeen laidalta läpi. Marko keskitti takaviistoon täysin vapaana olevalle Pastilalle, joka pääsi yrittämään pariin otteeseen maalintekoa. Toisella yrittämällä pallo oli maalissa. Ensimmäisellä puoliskolla verkkoa ei enää heilutettu ja tauolle suunnattiin Gnistanin 2-0 johdossa.

Toista puoliaikaa oli takana viisi minuuttia, kun Jeanille pelattiin pallo kuudentoistarajalle. Nopea kääntölaukaus upposi yläkulmaan ja peli oli 3-0.

Välittömästi edellisen maalin jälkeen Jean riisti pallon Myllypuron puolustajalta ja pelasi Pastilan vapaaksi keskelle. Pastila ei jäänyt miettimään, vaan laukoi 25 metristä putoavan lehden yli maalivahdin ja peli oli selvä. Pastilalla oli paikkoja viimeistellä enemmänkin osumia Keltaisille ja mikkeliläiseltä onkin lupa odottaa lisää onnistumisia tulevissa peleissä.

Myllypuron kavennus syntyi vapaapotkusta. Leevi Prihan 16 rajalta antama vapaapotku löysi tiensä turhan helposti Gnistanin maalin takakulmaan. Yhdestä takaiskusta huolimatta Atte Otronen pelasi varman pelin maalilla ja torjui hyvin Myllypuron muutamat maalintekoyritykset.

Noin vartti ennen loppua Jean kruunasi vielä iltansa toisella maalilla ja viimeisteli loppulukemiksi 5-1. Vasta eurooppalaiseen pelityyliin totutteleva 22-vuotias brasilialainen alkaa lunastamaan mieheen kohdistettuja odotuksia. Myllypuroa vastaan saldona oli kaksi maalia ja syöttö.

Illan onnistujia olivat myös keskikentällä peliä pyörittäneet Valte Vuorela ja Antton Koskinen. Nicolas Kivistö pelasi ensimmäiset minuuttinsa pitkään aikaan. Kuntoon päästyään Kivistö tulee merkittävästi vahvistamaan Gnistanin entisestään kovaa keskikenttää.

Viime kaudesta melkoisesti uusiutuneen G-miehistön päävalmentaja Ray Saarelainen painotti ottelun jälkeen, että työtä on vielä paljon edessä.

- Tulos oli hyvä. Itse pelaamisessa on vielä tekemistä.

- 5 tehtyä maalia on hyvä saavutus ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Pojat alkavat löytää toisiaan mikä näkyi koko joukkueen tasaisena suorittamisena.

- Viime viikkoina on otettu isoja askeleita eteenpäin, mutta työtä on vielä paljon tehtävänä. Tämän pohjalta on kuitenkin hyvä jatkaa pelin kehittämistä, Saarelainen päättää.

Gnistan jatkaa harjoitusotteluitaan lauantaina 22.3 Talin hallissa klo 18:00. Silloin vastaan asettuu niin ikään Kakkosen itälohkossa pelaava Järvenpään Palloseura.

FC Myllypuro 1-5 Gnistan
Maalit:
FC Myllypuro: Priha
Gnistan: Vuorela, Pastila x2, Jean x2
Gnistan: Otronen, Kabashi (Okafor), Alexandr Bardakov, Nduka (Tiberi), Katainen (Ruka), Kauti (Shpetim Kamberi), Vuorela, Koskinen (Kivistö), Jean, Arolinna, Pastila (Forsen)

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.