Launtaina edessä vierailu Laajasaloon

Etelälohkon kakkostilasta taisteleva FC Gnistan kohtaa lauantaina Laajasalon Palloseuran vieraskentällä. Ottelu Laajasalossa potkaistaan käyntiin klo 16.

Viime viikon lauantaina tiukan 2-1 voiton BK-46:sta ottanut Gnistan jatkaa sarjan kakkospaikalla kahden pisteen erolla kolmantena seuraavaan GrIFK:iin. Sarjaa on jäljellä kolme ottelua. Sarjakärki EIF on karannut 9 pisteen päähän, eli tammisaarelaiset ovat käytännössä varmistaneet lohkovoiton ja nousukarsintapaikkansa.
Lauantain isäntä LPS löytyy taulukon toisesta päästä. Toiseksi viimeisenä majailevien laajasalolaisten sarjataso vaihtuu ensi kaudella Kolmoseen.
Vaisuista otteistaan huolimatta LPS on tälläkin kaudella onnistunut olemaan keltapaidoille äärimmäisen vaikea vastustaja. Molemmissa aiemmissa kamppailuissa on päädytty maalittomaan tasapeliin.
– Lauantain matsiin on helppo asettaa kaksi tulostavoitetta: tehdä ainakin yksi maali ja pitää oma verkko koskemattomana. Jos nämä tavoitteet toteutuvat, toteutuu paljon muutakin. Voiton myötä kukistaisimme LPS:n keskinäisessä kisassa, pidentäisimme kauden voittoputkiennätyksemme kolmeen ja ottaisimme entistä tukevamman otteen lohkon kakkossijasta. Yritystä luulisi löytyvän, Gnistanin valmentaja Erkka V. Lehtola ennakoi.
– Vaikka LPS:n putoaminen on jo varmistunut, helppoa matsia ei ole tiedossa. Vihreäpaidat taistelevat taatusti kotikentällään. Kauden edelliset kaksi kamppailua päättyivät maalittomaan tasapeliin, ja varsinkin alkukesän pelissä Laajasalossa olimme vaikeuksissa. Tällä kertaa meidän pitää onnistua paljon paremmin hyökkäyspelissämme. Tietysti myös kaksinkamppailut ovat isossa roolissa, niin kuin aina näissä peleissä.
Gnistanilta ovat lauantaina sivussa häämatkalle suunnannut Antti Uusitalo, Vaasaan opiskelemaan matkannut Juuso Rantanen sekä polven tähystysleikkauksessa maanantaina käynyt Teemu Keisanen. Marko Katainen ja Kristian Viitanen jatkavat armeijan harmaissa. Miro Kauti on kauden loppuun lainalla PK-35/VJS:ssä ja Richard Tiberi HPS:ssä.
LPS – FC Gnistan
La 21.9. klo 16:00
Laajasalo

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.