Tänään Pallokentällä vastassa Klubi 04

Sunnuntaina maalittoman tasapelin LPS:n kanssa pelannut Gnistan kohtaa tänään perjantaina vieraskentällä Klubi 04:n. Takaisin voittojen makuun pyrkivän Gnistanin ja nuoria lupauksia vilisevän Nollanelosen kamppailu käynnistyy klo 18.30 Töölön Pallokentällä.

Tasaisessa keskikastissa neljä pistettä keltapaitoja perässä seuraava Klubi 04 jäi edellisessä ottelussaan Grankulla IFK:n jalkoihin lukemin 4-0. Tätä edelsi niukka 0-1 kotitappio SalPalle, mutta heinäkuun aikana kertyi myös kaksi voittoa: vieraissa kaatui BK-46 ja kotona LPS selvin 3-0 lukemin.
Klubin ongelmaksi tällä kaudella on muodostunut maalinteko. Joukkue on iskenyt 16 ottelussa vain 12 osumaa. Eniten osumia on kertynyt alle 18-vuotiaiden maajoukkuehyökkääjä Lassi Purolle, joka on osunut Kakkosessa neljästi. Silmällä kannattaa pitää myös vasta 16-vuotiasta keskikenttämies Obed Maloloa, jota mm. Urheilulehti hehkutti Suomen kirkkaimmaksi lupaukseksi. Malolo allekirjoitti vastikään uuden 3-vuotisen sopimuksen HJK:n kanssa.
Gnistan ei onnistunut sunnuntaina tavoitteessaan venyttää voittoputkea kolmeen otteluun ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Tuloksena oli maaliton tasapeli Laajasalon Palloseuran kanssa varsin vaatimattomalla esityksellä. Perjantaina on taas löydyttävä hyökkäyspelistä sitä liikettä ja monipuolisuutta, mitä joukkue esitti viime viikolla Karjaalla. Gnistan-luotsi Erkka V. Lehtola tietää, että helpolla ei pisteitä tästäkään matsista ole luvassa.
– LPS-peli oli huono, nyt on lupa odottaa selvästi parempaa. Uskon, että jätkät vastaavat huutoon ja heittäytyvät täysillä peliin. Siitä kuitenkin kaikki muu hyvä lähtee.
– Klubi 04 on tuttu joukkue. Se on hävinnyt kaksi edellistä matsia, mutta esimerkiksi SalPaa vastaan se ei ollut yhtään huonompi, ja raporttien perusteella sillä oli omat mahdollisuutensa Kauniaisissakin. Perjantain ottelun voittaminen edellyttää meiltä rautaista asennetta. Olemme jo 16 kertaa saaneet käytännön oppia siitä, ettei tässä sarjassa helppoja matseja olekaan. HJK:n tasoisen seuran nuorten maajoukkuepelaajien osaaminen on tiedostettava.
Gnistan saa perjantaina mukaan LPS-ottelussa pelikieltonsa sovittaneet Pauli Kuusijärven ja Eduardo Rodriguezin. Poissa puolestaan ovat Antti Uusitalo (reisi), Samuel Woodward (polvi), Jaakko Lepola (lonkka), Teemu Keisanen (polvi) sekä LPS-matsissa nivusensa loukannut Ville Spangar. Kristian Viitanen ja Marko Katainen ovat sivussa intin takia.
– Kokoonpano elää taatusti edellisestä. Hienoa, että Pauli ja Edu ovat pelikieltonsa lusineet ja palaavat kentälle, mutta sunnuntaina jalkansa loukanneen Villen poissaolo on tietysti menetys, Lehtola kommentoi.
Gnistan: Aaltonen, Otronen, Kabashi, Takamäki, Kuusijärvi, Murto, Jeng, Tiberi, Rantanen, Rodriguez, Koskinen, J.Kauti, Vesterinen, Mwangi, M.Kauti, Mustonen, Pastila, Markkanen
Klubi 04 – FC Gnistan
Pe 2.8. klo 18.30
Töölön Pallokenttä

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.