SalPa kaatui komeilla osumilla

Gnistan iski keskiviikon ottelussa kolme upeaa maalia Salon Palloilijoiden verkkoon ja nappasi tärkeät kolme pistettä 3-0 lukemin. Oma maali pysyi puhtaana jo viidennen peräkkäisen kerran.

Keltapaidat aloitti kahden ison ottelun viikon kohtaamalla SalPan Fair Pay Areenalla. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta Salosta oli takaraivossa hyvät muistot, sillä Gnistan nappasi silloin täydet pisteet 1-2 lukemin pelattuaan koko toisen jakson yhden vajaalla.

Erkka V. Lehtola teki muutaman muutoksen edellisessä ottelussa Klubi 04:n voittaneeseen avaukseen. Ville Spangar palasi pienen loukkaantumisen jälkeen keskikentälle ja Toni Takamäki tuli Biran Jengin tilalle toppariksi.

Pirteästi ottelun aloittanut Gnistan iski ottelun avausmaalin jo 9 minuutilla. Samuli Markkanen kiihdytti kohti päätyrajaa oikealta laidalta ja keskitti maalille. Takatolpalle oli unohtunut vapaaksi Tuomas Mustonen, joka laukoi pallon tyylikkäästi verkkoon suoraan ilmasta ja viihdytti vielä kotiyleisöä tutulla pituushyppytuuletuksellaan.

Maalin jälkeen pelin painopiste kääntyi kohti Gnistan-maalia. SalPa prässäsi kovaa ja korkealta, eikä kotijoukkue saanut peliään rauhoitettua, vaan joutui turvautumaan roiskimiseen. Muutama minuutti Mustosen maalin jälkeen tasoitus oli enemmän kuin lähellä, kun SalPan sivuvapari tavoitti oman miehen takatolpata, mutta Gnistanin onneksi laukaus epäonnistui täysin osuen juuri ja juuri palloon. Hetkeä myöhemmin myös SalPan paras maalintekijä Antti Hakala pääsi yrittämään, mutta kova laukaus rankkarialueen ulkopuolelta kaartoi hieman ohi takakulman.

SalPa ei omia hyviä tilanteitaan onnistunut viimeistelemään, mutta 41 minuutilla toisessa päässä Gnistanin Ville Spangar näytti mallia. Ville sai pallon salolaisten maalilta katsottuna vasemmalle muutaman metrin rangaistusalueen kulmasta ja ampui vasurilla uskomattoman tarkan kierteisen pallon aivan takaylänurkkaan. SalPan maalivahdille Eraldi Gjondedajlle ei jäänyt pienintäkään mahdollisuutta torjuntaan ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-0 johdossa.

Toinen jakso käynnistyi ensimmäisen tapaan Gnistanin hallinnalla. Puoliskoa oli takana 10 minuuttia, kun Keltaiset joutuivat suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa. Markkanen loukkasi selkänsä saatuaan salolaispuolustajan selkäänsä pääpalloon hypätessään ja Teemu Pastila tuli penkiltä paikkaamaan.

Molemmilla joukkueilla oli muutamia maalintekotilanteita, kunnes Gnistan tappoi pelin lopullisesti 70 minuutin kohdalla. Osuma oli hienon hyökkäyskuvion seurausta, jossa pallo ja miehet liikkuivat nopeasti kohti SalPa-maalia. Lopulta Mustonen pelasi rankkarialueen rajalla näppärästi kantapäällä paikan Pastilalle, joka viimeisteli alakulmaan ottelun loppulukemat 3-0.

Gnistanin ottelut jatkuvat sunnuntaina kärkikamppailulla Tammisaaressa. Ero sarjakärki EIF:n ja keltapaitojen välillä on kutistunut kolmeen pisteeseen, joten sunnuntain pisteet ovat haluttua tavaraa molemmissa leireissä.

Gnistan-luotsi Erkka V. Lehtolalla oli luonnollisesti paljon positiivista sanottavaa tärkeän voiton jälkeen.

- Otimme taas askeleen oikeaan suuntaan. Joukkue tekee jatkuvasti parempia valintoja muuttuvissa tilanteissa, ja siksi puolustuspelimme toimii. Viiden nollapelin putki ei synny sattumalta. Koko puolustuslinja onnistui, keskikentällä pallorosvo-Rodriguez oli taas elementissään ja Atte pelasi hienosti maalissa.

- Tietysti kolmen maalin tekeminen lämmittää kovasti. Mude näytti taas kerran, miksi hän on tämän sarjan legendoja. Paitsi että mies iskee maaleja, hänen yleispelaamisensa on parantunut keväästä hurjasti. Tästä hyötyy koko joukkue. Villen osuma oli välähdys siitä, millaista tuhoa miehen vasuri parhaimmillaan saa aikaan. Toivottavasti näitä nähdään vielä loppukauden aikana lisää. Pastin laukaus on tarkka ja kova, hienoa että hän pääsi tänään käyttämään asettaan. Kolmanteen maaliin johtanut hyökkäys oli upea.

- Peliesitysten ja tuloksenteon kannalta tärkeitä palasia on loksahdellut paikoilleen, mikä tietysti ilahduttaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti pyhän koitosta. Nyt on tärkeintä pitää pläägät kentän pinnassa ja jatkaa määrätietoista harjoittelua. Kaikesta hyvästä kiinni pitäminen vaatii paljon työtä.

FC Gnistan 3-0 SalPa
Maalit:
Gnistan: Mustonen 9′, Spangar 41′, Pastila 70′
SalPa: -
Varoitukset:
Gnistan: Takamäki 66′
SalPa: Liespuu 49′
Gnistan: Otronen, Kabashi, Kuusijärvi, Takamäki, Murto, Rodriguez, Koskinen, Spangar (Mwangi 74′), J.Kauti, Markkanen (Pastila 54′), Mustonen (M.Kauti 82′)

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.