Kuuden pisteen peli Oulunkylässä

Tänään perjantaina Oulunkylässä haetaan asetelmia loppukauteen, kun Etelälohkon kolmantena kärkkyvä Gnistan saa vieraakseen sijan ylempänä majailevan Grankulla IFK:n. Trilleri käynnistyy Fair Pay Areenalla klo 18.30.

Vahvassa myötätuulessa purjehtiva ”Grani” on voittanut edelliset neljä otteluaan. Hyökkäyspäässä vihreäpaidat ovat olleet erityisen tehokkaita, sillä maaleja voittoputkessa on syntynyt yhteensä 12. Etelälohkon maalipörssin kymmenen parhaan joukossa lymyileekin peräti kolme ”Granin” miestä, joten ratkaisijoita löytyy leveältä rintamalta.
Gnistanin maalitehtailu on puolestaan langennut tutun nimen harteille. Tuomas ”Mude” Mustonen on iskenyt pallon maaliin jo 13 kertaa ja pitää lukemalla nimissään maalipörssin kärkisijaa. Viime peleissä ”Mude” on ollut erityisen tehokas, sillä kolmessa ottelussa on osumia kertynyt viisi.
Maaleja tarvitaan myös perjantaina, jotta revanssi Gnistanin kesäkuun lopussa kaataneesta Granista onnistuisi. Kauniaisissa kärsityn 2-1 tappion jälkeen keltapaidat ovat edenneet ilman häviöitä ja sarjan loppuratkaisusta on muodostumassa äärimmäisen jännittävä. Gnistan ja EIF pelasivat sunnuntaina Tammisaaressa 1-1 tasapelin ja asetelmat säilyivät ennallaan: EIF 37p, GrIFK 36p ja Gnistan 34p.
Erkka V. Lehtola odottaa perjantaista kovaa testiä Gnistanin puolustukselle.
– Klassisen jalkapallomatematiikan mukaan kyse on kuuden pisteen ottelusta. Toivottavasti se sytyttää Kipinän ja kotiyleisön.
– GrIFK on ansaitusti sarjan kärkipäässä. Joukkueella on toimiva permanentti ja tehokas pelitapa. Erityisen vahva joukkue vastustajan maalin edustalla. GrIFK on mättänyt tusinan verran maaleja neljässä viime pelissään. Tänään puolustuksemme lujuus testataan taatusti.
– Paras tapa pilata vihreäpaitojen maalijuhlat on hallita palloa. Tiiviin ja taistelevan puolustuspelin lisäksi meidän on hyökättävä rohkeasti.
– Viimeksi hävisimme sarjassa kesäkuun lopussa, silloin juuri Granille. Nyt on voiton vuoro, Lehtola päättää.
Gnistanin Samuel Woodward ja Antti Uusitalo ovat jo palanneet täysillä harjoituksiin, mutta ovat vielä ulkona kokoonpanosta. Teemu Keisanen on sivussa polvivamman takia ja sunnuntain EIF-ottelussa kaksi varoitusta ottanut Biran Jeng kärsii pelikieltoa. Marko Katainen ja Kristian Viitanen suorittavat asepalvelustaan.
Gnistan: Aaltonen, Otronen, Kabashi, Takamäki, Kuusijärvi, Murto, Rantanen, Rodriguez, Koskinen, Lepola, Spangar, J.Kauti, Vesterinen, Mwangi, M.Kauti, Mustonen, Pastila, Markkanen
FC Gnistan – GrIFK
Pe 16.8. klo 18.30
Fair Pay Areena
Liput: 8€/5€

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.