Täydet pisteet paikalliskamppailusta

Fair Pay Areenalla nähtiin perjantaina paikalliskamppailu Gnistanin ja Käpylän Pallon välillä. Täydet pisteet jäivät lopulta Oulunkylään ansaituin 2-0 lukemin Samuli Markkasen ja Tuomas Mustosen maaleilla.

Ottelu alkoi Gnistanin kannalta ikävästi sillä pitkästä aikaa paikan avauksessa saanut hyökkääjä Teemu Pastila loukkasi jalkansa jo neljännellä minuutilla. ”Pasti” joutui nilkuttamaan pukukoppiin ja Antony Mwangi tuli penkiltä korvaajaksi.
Aikainen vaihto ei sekoittanut Gnistanin palettia vaan kotijoukkue oli alusta asti niskan päällä. Keltapaitojen pelissä oli kaivattua suoraviivaisuutta ja käpyläläisten puolustus oli varsin pahoissa vaikeuksissa Gnistanin nopeiden hyökkäyksien ja linjan taakse lähetettyjen syöttöjen kanssa.
Ottelun avausosuma nähtiin 23 minuutilla. Mustonen pääsi läpi oikealta laidalta ja tarjoili matalan pallon Markkaselle maalin eteen. ”Sampen” ensimmäinen kosketus karkasi hieman, mutta muutaman pomputuksen jälkeen vikkelä hyökkääjä pääsi lataamaan pallon maaliin ohi Eemeli Lohvansuun.
Sama kaksikko oli asialla uudestaan kymmenen minuuttia ensimmäisestä. Tällä kertaa Markkanen pääsi puolittain läpi oikealta ja ajauduttuaan hieman sivuun, käänsi takaviistosta saapuneelle Mustoselle. ”Mude” paukutti pallon varmasti takakulmaan ja taululle lukemat 2-0.
Toisen puoliskon alkuun Lohvansuulle oli käydä kylmät KäPan maalilla. Puolustajan epäonnistunut purku päätyi vahdille, jonka oma yritys selvittää tilanne epäonnistui vähintään yhtä pahasti ja mies hipaisi palloa lähettäen sen kohti omaa maalia. Lopulta pallo vieri tolpan vierestä kulmaksi ja tilanne säilyi ennallaan.
Myös Gnistanilla keskittyminen hieman lipsui toisen puoliajan alussa ja KäPa sai muutaman kerran painetta kotijoukkueen maalille pahojen harhasyöttöjen kautta. Hiljalleen oma peli rauhoittui ja Gnistan oli loppuun asti täydessä kontrollissa kenttätapahtumista. Timo Aaltonen Gnistan-maalilla joutui koko ottelussa oikeastaan vain kerran venymään kunnolla. 60 minuutilla KäPa sai vaparin vasemmalta laidalta ja kierteinen pallo löysi oman miehen maalin edustalta. Timon hieno torjunta lähietäisyydeltä kuitenkin piti Gnistanin johdon kahdessa maalissa.
Ottelun lopussa Gnistanilla oli vielä useita paikkoja lisätä johtoaan. Käpyläläiset vaikuttivat selvästi keltapaitoja väsyneemmiltä, eivätkä saaneet aikaan kunnollista loppukiriä. Gnistan kierrätti palloa rauhassa ja KäPan prässi oli varsin väsähtänyttä. Pallon saadessaan KäPa yritti hyökätä pitkillä palloilla, jotka Gnistanin puolustus Pauli Kuusijärven ja Toni Takamäen johdolla selvitti helpohkosti.
Näin Gnistan vei pisteet lukemin 2-0 ja runsaslukuinen kotiyleisö sai aplodeerata keltapaidat pukuhuoneeseen. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertoi tavoitteiden täyttyneen paikalliskamppailussa.
– Tavoitteena oli tehdä enemmän kuin yksi maali ja voittaa, ja se täyttyi. Toki moni muukin hyökkäys olisi pitänyt pystyä pelaamaan maalipaikkaan ja moni maalipaikka maaliin. Mutta hyvä näinkin. Hienoa, että runsaslukuinen yleisö näki maalinälkäisen ja voitontahtoisen kotijoukkueen.
– Onnistujia oli useita, ensimmäisinä tulevat mieleen rajusti liikkuneet kärjet Mude ja Sampe, keskikentällä urakoinut Edu ja topparin tontilla tyylikkäästi esiintynyt TT.
– Voiton myötä kesäloma sai iloisen alun. Yhdeksän päivän breikin jälkeen jatkamme sitkeästi oman pelin kehittämistä. Kauden jälkimmäisen puoliskon on oltava ensimmäistä tasaisempi ja tuloksellisesti vahvempi, Lehtola päättää.
FC Gnistan 2-0 KäPa
Maalit:
Gnistan: Markkanen 23′ , Mustonen 33′
KäPa:-
Varoitukset:
Gnistan:-
KäPa: Penttinen 65′, Astrada 67′
Gnistan: Aaltonen, Murto, Kuusijärvi, Takamäki, Katainen, Rodriguez, Koskinen (Lepola 75′), Spangar, Markkanen, Pastila (Mwangi 8′ (Vesterinen 67′)), Mustonen

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.