Tänään Tapiolassa vastassa Pallohonka

Gnistan suuntaa tiistai-iltana länteen, kun Pallohonka isännöi keltapaitoja Tapiolan urheilupuiston tekonurmella. Edellisessä ottelussa Gnistan kärsi vierastappion Grankulla IFK:lle ja tiistain kamppailu onkin nyt erittäin tärkeä sarjan kärkijoukkueiden kyydissä pysymiseksi.

Sarjataulukossa Gnistan löytyy keskikastista sijalta kuusi. Kärjessä viilettävä EIF on kasvattanut eroa jo kahdeksaan pisteeseen. Gnistanin ongelmaksi on muodostunut viime otteluissa erityisesti maalipaikkojen hyödyntäminen ja tiistaina tällä sektorilla täytyy parannusta tapahtua, jotta Espoosta tarttuisi pisteitä mukaan.
Pallohonka puolestaan hengittää keltapaitojen niskaan neljä pistettä perässä sijalla 7. FC Hongan organisaatioon kuuluvan Pallohongan riveissä vierailee vaihtelevalla tahdilla myös Veikkausliigamiehistöön kuuluvia nuoria pelaajia ja Gnistan-luotsi Erkka V. Lehtola odottaa tiistain otteluun astelevan vahvan kokoonpanon.
– Pallohongan kokoonpano elää paljon, mutta tässä ottelussa se on todennäköisesti hyvinkin vahva. Tämä taas tietää varmuudella tiukkaa ja vauhdikasta taistelua. Jalkojen ja ajatuksen on pelattava nopeasti, jos ja kun aiomme pärjätä. Myös kaksinkamppailuja on voitettava.
– Kauniaisissa hävisimme pelin maalien edustoilla: puolustimme omaa maalia muutaman kerran lepsusti emmekä pystyneet viimeistelemään hyvistäkään paikoista. Nyt näillä kriittisillä kentän alueilla on skarpattava.
– Jokainen sarjataulukkoa tiiraillut ymmärtää, että tämäkin peli on erittäin tärkeä. Tuloksen pähkäilyn sijaan on keskityttävä pelaamaan ehjä ja hyvä futismatsi. Tulokset seuraavat usein perässä.
Gnistanin sairaslistalla on ennen tiistain ottelua vain kaksi nimeä. Antti Uusitalon reidestä löytyi repeämä ja mies on sivussa ainakin koko heinäkuun. Samuel Woodward kärsi GrIFK-ottelussa polvivamman ja on menossa lääkärin tutkimuksiin tiistaina.
Gnistan: Aaltonen, Otronen, Kabashi, Takamäki, Kuusijärvi, Murto, Keisanen, Katainen, Lepola, Spangar, Rodriguez, Koskinen, M.Kauti, Markkanen, Vesterinen, Mwangi, Mustonen, Pastila
Pallohonka – FC Gnistan
Ti 2.7. klo 18.30
Tapiolan tekonurmi

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.