Sunnuntaina vieraita Laajasalosta

Sunnuntaina Oulunkylään saapuu vieraaksi Laajasalon Palloseura. Sarjajumboksi jumittunut LPS on tunnetusti ollut Keltaisille vuosien saatossa vaikea vastustaja, joten helpolla pisteitä ei ole luvassa. Ottelu Fair Pay Areenalla käynnistyy klo 18.30.

Kesäkuun alussa joukkueet kohtasivat Laajasalon nurmella. Silloin ilman maalitykkiään Tuomas Mustosta pelannut Gnistan ei onnistunut murtamaan LPS-puolustusta ja kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin. Sen jälkeen LPS on osoittanut piristymisen merkkejä nousten mukaan taisteluun säilymisestä. Laajasalolaiset ottivat kesä-heinäkuussa ensimmäiset kaksi voittoaan ja pelasivat viime sunnuntaina 1-1 tasapelin sarjakärki EIF:iä vastaan.
Gnistan palasi kesälomilta keskiviikkona Karjaalla, jossa BK-46 kaatui komeasti 0-2. Hyvän tuloksen lisäksi keltapaitojen esityksessä oli runsaasti positiivisia merkkejä. Puolustus- ja maalivahtipeli on toiminut jo pidemmän aikaa, mutta nyt myös hyökkäyspelistä löytyi tarvittavaa juonikkuutta ja vauhtia. Paikkoja olisi ollut useampaankin osumaan. Sunnuntaina Gnistan tavoittelee kolmatta peräkkäistä voittoaan, mikä merkitsisi kauden tähän asti pisintä voittoputkea.
Gnistanilta ovat sivussa neljän varoituksen aiheuttamaa pelikieltoa kärsivät Eduardo Rodriguez ja Pauli Kuusijärvi. Loukkaantumisten takia ottelun joutuvat varmuudella jättämään väliin Antti Uusitalo (reisi) sekä Samuel Woodward (polvi). Keskiviikkona Karjaalla kolhun saanut Rami Murto sekä lonkkavaivainen Jaakko Lepola ovat vielä kysymysmerkkejä. Asepalvelustaan suorittavat Kristian Viitanen ja Marko Katainen ovat todennäköisesti sivussa.
– LPS on piristynyt alkukaudesta ja ei ole missään nimessä tyypillinen sarjajumbo. Heitä vastaan ei ole ikinä helppo pelata, kuten varmasti kaikki Gnistania viime kausina seuranneet tietävät. Tuoreessa muistissa on myös tämän kauden ottelu Laajasalossa, joten ei ole pelkoa, että lähdettäisiin takki auki sarjataulukkoa tuijotellen, Gnistan-luotsi Erkka V. Lehtola lupaa.
– Selkeä tavoite on voittaa ja saada alle kauden tähän asti pisin voittoputki. Niitä on pakko johonkin väliin ottaa, jos meinaa sarjassa pärjätä. Sen täytyy sunnuntaina motivoida. Tärkeäksi tavoitteeksi on myös asetettu, että jokaista joukkuetta vastaan voitetaan kolmen pelin keskinäinen sarja. Iso peli siis edessä.
– Paulin ja ”Edun” pelikiellot tietysti harmittavat, mutta meiltä löytyy hyviä nälkäisiä paikkaajia. Pelaajat, jotka olisivat ehkä jo ansainneet enemmän peliaikaa saavat nyt mahdollisuuden ja täyttävät varmasti isot saappaat hyvin, Lehtola uskoo.
FC Gnistan – LPS
Su 28.7. klo 18.30
Fair Pay Areena
Liput: 8€/5€

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.