Suomen Cupin 3. kierros arvottu

Suomen Cupin 3. kierros arvottiin perjantaina. Gnistan saa vastaansa FC Speden (6.div) ja JFC Helsingin (7. div) välisen otteluparin voittajan. Keltaisten vastustaja ratkeaa sunnuntaina 10.2 pelattavassa 2. kierroksen ottelussa.

FC Spede aloitti urakkansa cupissa ensimmäisellä kierroksella ja kaatoi Kolmoseen tälle kaudelle nousseen Kontu/2:n rangaistuspotkuilla. JFC Helsinki puolestaan arvottiin suoraan toiselle kierrokselle.
– Cup-kilpailut kiehtovat aina. Niissä on oma taikansa, niin kuin esimerkit maailmalta todistavat. Cup tarjoaa pienille ainutlaatuisen mahdollisuuden kiusata isoja. Myös meille, Gnistanin valmentaja Erkka V. Lehtola sanoo.
Lehtolan mukaan Gnistan ei missään nimessä lähde ylimielisenä kamppailuun alempisarjalaisia vastaan.
– Tuli vastaan kumpi joukkueista hyvänsä, meidän on vastaavasti pidettävä takit visusti kiinni ja latauduttava otteluun huolellisesti. En tunne vielä sen paremmin FC Spedeä kuin JFC Helsinkiä, mutta olen varmasti katsomossa sunnuntaina 10.2, kun joukkueet kohtaavat toisensa Talin hallissa. FC Spede venyi jo yhteen urotekoon pudottamalla Kolmoseen nousseen Kontu 2:n.
– Kun toimitin Helsingin piirin Futis-sanomat -lehteä kymmenen vuotta, yksi suosikkitöistäni oli juttusarja alasarjajengeistä. Lähes kaikkien taustalla oli hieno tarina ja hienoja ihmisiä. Joukkueilla oli oma vahva identiteettinsä. Tästäkin syystä kunnioitan tulevaa vastustajaamme. Esimerkiksi JFC Helsingin pyrkimys tuoda Jokeri-futis pysyvästi jalkapallokartalle on upea kulttuuriteko, Lehtola päättää.
3. kierroksen pelipäivät ovat 11.2 – 11.3.
FC Speden nettisivutLinkki
JFC Helsingin nettisivutLinkki

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.