Tuplaottelun saldona tappio ja voitto


FC Gnistanin marraskuun 6. päivänä alkaneen harjoituskauden ensimmäiset matsit pelattiin lauantaina Oulunkylässä. Suomen ja Stadin tehokkain pelaajahautomo HJK raahasi Fair Pay Areenalle koko akatemiansa.

Päivän ensimmäisessä koitoksessa Klubi 04 kukisti isännät maalein 2-0. Suomen U17-vuotiaiden maajoukkuehyökkääjä Karim Jouini iski kahdesti U18-maajoukkueessa esiintyneen Matias Pyysalon tarjoilusta. Kummatkin osumat syntyivät ottelun toisella puoliajalla. Keltapaidoille jäi runsaasti parannettavaa.

- Pystyimme vain väläyksittäin toteuttamaan niitä teemoja, joita olemme hiukan maistelleet ensimmäisten viikkojen aikana. Se ei yllättänyt, kun huomioi matsin ajankohdan, pelitauon pituuden ja kokoonpanon. Avauksen pelaajat edustivat viime kaudella kahdeksaa eri seuraa, FC Gnistanin päävalmentaja Erkka V. Lehtola laskee.

- Pelin antiin olen sen sekavuudesta ja tuloksesta huolimatta tyytyväinen. Ottelu antoi taas arvokasta tietoa pelaajista, sellaista, jota ei välttämättä saa harjoituksissa. Lisäksi pelaajien asenne oli kohdallaan. Ja kaikki kunnia vastustajalle. Klubi 04 oli juuri tähän ajankohtaan yksi parhaista Kakkosen seuroista, ellei paras: nopea, taitava, yhtenäinen ja pelivalmis.

Jälkimmäisessä taistossa Kipinä voitti HJK:n A-pojat maalein 3-0. Vielä edellistä Klubin ryhmääkin nuorempi painos pani isännille hyvin kampoihin, mutta joutui antautumaan kolmesti. Gnistanin komeat maalit viimeistelivät Aku Vapaa, Sakari Rantala ja Gerhard Malmberg.

- Virheitä tuli paljon, helppojakin, ja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla peli oli hakemista. Toisella syöttöpelin laatu parani ja ajatusta oli enemmän. Oman pään nolla miellyttää aina, ja kaikki maalit olivat hyvin rakennettuja ja taitavasti viimeisteltyjä. Ensimmäisen pelin tapaan asenne oli kunnossa. Ja mikä tärkeintä, saimme Hyyhön Pasin (valmentaja) kanssa taas vahvistettua kuvaa pelaajista, Lehtola päättää.

Seuraavan kerran FC Gnistan pelaa Fair Pay Areenalla lauantaina 8. päivänä joulukuuta. Silloin Ogelissa vierailee G:n tavoin Kakkosen etelälohkossa pelaava GrIFK Kauniaisista.

FC Gnistan – Klubi 04 0 – 2 (0 – 0)

Kokoonpano: Timo Aaltonen – Mikko Vesterinen, Toni Takamäki, Eetu Koponen, Joonas Kauti – Joe Johnson, Antton Koskinen – Seprenyi Balazs, Samuel Woodward, Antony Mwangi – Teemu Pastila

Vaihdosta: Teemu Keisanen, Davids Uhmo, Marko Katainen

2 x 35 minuuttia

FC Gnistan – HJK A 3 – 0 (2 – 0)

Kokoonpano: Atte Otronen – Nico Mäkinen, Rikhard Tiber, Kari Kuikka, Gerhard Malmberg – Ville Spangar, Sakari Rantala – Faycal Jadda, Kim Louhisto, Aku Vapaa – Tuomas Mustonen

Vaihdosta: Kristian Viitanen, Jani Lauretsalo, Sami Selmani, Ramin Hamshar

Maalit: 1-0 Aku Vapaa (Nico Mäkinen), 2-0 Sakari Rantala (Tuomas Mustonen), 3-0 Gerhard Malmberg (Sami Selmani)

2 x 35 minuuttia

Kategoria(t): Otteluraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.