Ennakko: Gnistan – PK-35/VJS


Kakkosen itälohkon äärimmäisen tasainen taistelu lohkovoitosta ja nousukarsintapaikasta huipentuu lauantaina. Gnistan kohtaa viimeisessä ottelussaan kotona vantaalaisen PK-35/VJS:n, mutta voittokaan ei vielä takaa Kipinälle kakkossijaa parempaa.
Ennen kokonaisuudessaan lauantaina pelattavaa viimeistä kierrosta Gnistan on taulukossa pisteen Järvenpään Palloseuraa perässä. JäPS kohtaa kotonaan Atlantiksen ja varmistaisi siis täydellä pistepotilla lohkovoiton. Kärkipaikasta käydään kahden taistelu, sillä kolmantena porskuttava MP on jäänyt Keltaisista jo kolmen pisteen päähän, eikä näin ollen omaa edes teoreettisia mahdollisuuksia.
Keltaiset ovat viime aikoina osoittaneet loistavaa asennetta nousemalla kahdessa edellisessä ottelussaan tappiolta voittoon. Näissä vaikeissa vieraspeleissä kaatuivat Futura sekä Kuusysi. PK-35:llä ei ole enää mahdollista parannella sijoitustaan. Vantaalaiset sijoittuvat itälohkon viimeisiksi ja lähtevät hakemaan vauhtia Kolmosesta.
Gnistanilla ovat lauantaina pelikiellossa puolustuksesta Mikko Huupponen sekä Jani Lauretsalo. Lisäksi Eduardo Rodriguez kärsii niskavammasta.
”Onneksi meillä riittää miehiä poissaoloista huolimatta. Treeniviikko on ollut erittäin hyvä, koko kauden parhaimpia, ja jätkät ovat hyvässä iskussa”, kommentoi Gnistanin valmentaja Jani Honkavaara.
”Hoidetaan oma homma ja katsotaan mitä tuleman pitää. Toivottavasti myös Atlantis pelaa omalla tasollaan.”
Gnistan – PK-35/VJS
La 6.10 klo 14:00
Fair Pay Areena, Oulunkylä
Liput: 8€/5€

Lisätiedot

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.